30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Tämä vuosi alkaa vedellä viimeisiään, joten on aika katsastaa vähän tätä mennyttä vuotta.

Vuosi on kaiken kaikkiaan ollut ihana, opettavainen ja antanut mulle todella paljon.
Alkuvuodesta Liam täytti kaksi vuotta. Meidän pieni rakkaamme on tässä vuodessa kasvanut ihan älyttömän paljon. Hän on oppinut puhumaan ja kommunikoimaan päivä päivältä enemmän, hän reagoi ympäröivään maailmaan ihan yllättävä tarkkavaisesti, ottaa apinan lailla mallia meistä aikuisista, ja on niin pedantti kuin ihminen vain voi olla.

Alkuvuodesta meillä oli koulussa meneillään kamalin jakso, ja mä olin todella uupunut. Ala ei enää tuntunut yhtään omalta, ja tuntui, että räpiköin loputtomassa suossa. Mua ahdisti työssäoppimispaikkani todella paljon, ja välillä olisi vain tehnyt mieli mennä vessaan itkemään. Nautin täysin rinnoin kaikesta vapaa-ajastani, jonka sain viettää perheeni kanssa ja olisin niin paljon mielummin ollut kotiäitinä Liamin kanssa. Musta tuntui siltä, että olin umpikujassa, enkä tiennyt mitä tehdä koulun suhteen. Jatkoin kuitenkin kaikesta huolimatta, kovalla sisulla ja silleen.

Huhtikuussa mun blogini pääsi mukaan Indiedays Inspirationiin, ja olin ihan onneni kukkuloilla blogin kanssa. Pääsin myös ensimmäistä kertaa ID blogitapahtumaan ja pääsin tutustumaan toinen toistaan upeampiin bloggaajiin.
Säiden lämmettyä aloin käymään lenkillä. Tehtiin siitä perheen yhteinen juttu ja käytiin pitkillä lenkeillä ja tehtiin kaikenlaista lihaskuntoa.
Vihdoin ja viimein koulussakin vaihtui jakso, ja olin onnellinen kun pääsin takaisin kouluun. Alkanut jaksokin tuntui heti paljon enemmän omalta ja mielenkiintoisemmalta.

Kesän alussa käytiin meidän mammaporukan kanssa laivalla ja hiukan ennen juhannusta lähdettiin risteilylle mun äidin, siskon ja Limpun kanssa. Alkukesä oli kovin sateinen ja muistan kun istuttiin rannalla kaikki pyyhkeet päällä ja odoteltiin, että aurinko alkaisi paistamaan.
Olin malttamaton, koska kesäkuussa meillä oli vielä koulua, enkä millään olisi jaksanut istua koulun penkillä kun kesä oli jo käsillä.

Heinäkuussa vihdoin pääsin lomalle ja kunnon helteetkin alkoivat. Heinäkuussa tein positiivisen raskaustestin, enkä olisi voinut olla onnellisempi. Tuntui pitkästä aikaa siltä, että iso stressikivi vyöryi harteilta. Oltiin niin pitkään odotettu toista vauvaa, ja mun olisi tehnyt mieli kailottaa koko maailmalle, että jeeee meille tulee toinen lapsi! Mutta maltoin, koska menetyksen pelko oli niin kova, että pidettiin tieto vain lähimmäisten kesken, ja tietysti koululle kerroin, koska opintoihin tuli kuukauden pituinen sairausloma pahoinvoinnin takia, ja jouduttiin miettimään mun opintojen kulkua uusiksi.

Elokuussa oli kovat helteet, ja meidän asunnossa oli ihan mahdoton olla. Oli kuuma nukkuessa ja valveilla, hyttyset söi ja oli tukalaa. Lähdettiin elokuun puolessa välissä mun äidin, äidin työkaverin, Limpun, mun enon ja hänen naisystävän kanssa Kreetalle viikoksi. Matka oli ihana ja rentouduttiin ja nauttiin sielumme kyllyydestä. Käytiin shoppailemassa lähimmässä kaupungissa, katselemassa rannalla auringonlaskua, syötiin hyvin ja maattiin altaalla ja uitiin. Tällainen ''a little getaway'' kaikesta viikoksi tuntui niin hyvältä.


 Lokakuu oli oikeastaan tällainen ''blogikuukausi''. Pääsin mukaan Kaksplussan blogiyhteisöön, gaalaltiin taas Indiedaysin blogitapahtumassa, olin Kaksplussan studiolla kuvauksissa blogiyhteisön mainokseen, joka on jo näkynyt marraskuun ja joulukuun lehdissä.

Suunniteltiin ja valmistauduttiin tulevaan arkeen. Sain viettää aikaa paljon enemmän Limpun kanssa, koska päiväopinnot muuttuivat verkko-opinnoiksi, ja on tuntunut siltä, että koko elämä on tasapainossa, ja voidaan kaikki paljon paremmin. Raskaudesta ja vauvasta taas on saanut olla huolissaan, kun saatiin ylimääräinen ultra-aika ja nyt kun todettiin vielä radi ja saa mittailla sokereita, mutta silti olen onnellisempi ja iloisempi mitä alkuvuodesta.  Joulukuussa julhittiin myös häitä ja käytiin risteilyllä jouluisessa Tukholmassa.

Kiitos kaikille, jotka olivat mukana meidän vuodessa 2014, autoitte tekemään vuodesta ikimuistoisen. Toivottavasti 2015 on yhtä ihana vuosi <3

29. joulukuuta 2014

Rv 28+2 Neuvolakuulumisia

Aamulla mulla oli pitkästä aikaa neuvola. Odotin tätä neuvolaa aika jännityksellä, koska en ollut kysellyt sokerirasituksen tuloksia, ja ne selviäisi tällä kerralla. Huristeltiin Limpun kanssa neuvolaan bussilla, koska pakkanen paukkui 20 asteessa. Oltiin sen verran kiireisellä aikataululla liikenteessä, että Limppu söi aamupalan vasta neuvolassa. Mulle itselleni ei maistunut ruoka. Mittailin verenpaineen ja painon omaa aikaani odotellessa ja huokaisin helpotuksesta, ettei paino ollutkaan noussut niin paljon mitä mun äidin vaaka oli näyttänyt ja verenpaineet oli tällä kerralla alimmat mitä millään aiemmilla kerroilla. 

Päästiin puoli kymmenen neuvolatädin huoneeseen, ja juteltiin mun voinnista niitä näitä. Kerroin kuinka Limppu on valittanut mahaansa pari viikkoa ja olin eilen viemässä häntä jo päivystykseen, mutta mahakivuksi selvisi ''vauva'' hänen masussaan, joka aiheuttaa kipua, eli Limppu siis myötäelää näitä mun liitoskipuja ja muita raskausoirekipuiluja. Voi minun pientä.

Vihdoin neuvolatäti sitten aloitti kertomaan sokerirasituksen tuloksia; ''joo siis sä kävit siellä sokerirasituksessa ja kaikki nää arvot... (tässä vaiheessa huokaisin helpotuksesta, eli joo ne kaikki on ok) on koholla. 

Siis mitä?! Koholla? 

Miten voi olla, ei mulla tunnu mitenkään oudolta. Toisaalta osasin odottaa, että näin käy, koska tuntuu, että tää raskaus on muutenkin fyysisesti ollut vaikeampi mitä Limpun odotus. Neuvolatäti sanoi, että oudointa koko jutussa oli se, että paastoarvo oli myös ollut koholla, ja yleensä sokerirasitus keskeytetään heti siihen, eikä tarvitse turhaa ottaa verta vielä kaksi kertaa. Mutta mun annettiin olettaa koko sen ajan, että kaikki on ok, tai sitten he ei vaan tarkistelleet niitä arvoja ennenkun kaikki samaan aikaan sokerirasituksen päätyttyä.

Mun ekat fiilikset on olleet vähän epätoivoiset. Siis tiedostan, että raskausajan diabetes on aika yleistä, ja diabetes yleensäkin, mutta se tieto, että kroppa ei toimikaan niinkuin pitäsi, ja nyt pitää alkaa todenteolla seuraamaan mitä suuhunsa tunkee. Mulla on ollut aina vähän huonot, anteeksi, todella huonot ruokailutottumukset, mun ateriat päivässä koostuu yhdestä lämpimästä ateriasta, suklaasta, sipsistä ja pepsi maxista, joten ehkä tää tuli nyt todella hyvään saumaan, ja mun täytyy alkaa pitää itsestäni parempaa huolta vauvan takia.

Onneksi me koulussa just viime vuoden alkukeväästä käytettiin monta viikkoa harjoitellen sokerien mittausta, joten tässä asiassa ei ole mitään ''opeteltavaa'' ja se menee ihan vanhasta muistista. Sain mukaani mittausvälineiden lisäksi seurantavihkosen, johon kirjaan pari viikon ajan paastoarvoja ja yhden päivän ajan on vuorokausiseuranta, jolloin mittaan aina ennen ruokailua ja tunti ruokailun jälkeen, yhden vuorokauden ajan. Parin viikon päästä on uusi aika neuvolaan, jolloin katsotaan noita arvoja, ja jos näyttää pahalta, siis että syön oikein, mutta sokerit ei laske, niin pääsen juttelemaan ravitsemusterapeutille ja Rv36 lähete äitiyspolille, missä tarkastellaan vauvan kokoa yms.

Haluaisinkin nyt kuulla onko siellä ketään, jolla on todettu raskausajan diabetes? Ja minkälainen on teidän sellainen yleinen ruokavalio?

26. joulukuuta 2014

Joulu 2014

Jouluaattona heräiltiin aikaisin. Koko aamupäivä meni kuitenkin vähän joulujännityksessä ja odotellessa. Kulutettiin aikaa katsomalla joulupiirrettyjä ja koittamalla kuvata perhepotrettia. Iltapäivästä lähdettiin mun mummon luokse syömään ja vietettiin siellä aikaa iltaan saakka.

Seitsemän aikoihin mentiin kotiin, ja melkein heti pukkikin kolkutteli ovelle. Limppu sai ihan järkyttävän paniikin, seiso vaan mun selän takana ja vääns itkua. Loppuviimein uskalsi kuitenkin katsoa ja jutella pukille ja ottaa pukilta lahjoja vastaan. Limppu oli tietysti ollut kaikkein kiltein ja sai kamalan kasan uusia leluja.






Joulupäivänä Limpun kummisetä tuli käymään aamupäivästä ja toi Limpulle stigan. Ne yhdessä kokos sen ja lähti heti testaamaan sitä mäkeen. Se onkin ollut varmaan yks suosikki lahjoista ja ilman sitä ei ulos mennä, eikä muuten kävellä metriäkää, ei ainakaan kamalaa raivokohtausta :D
 Puolen päivän aikaan lähdettiin Nicen isälle syömään ja pukki oli jättänyt sinnekin kaikille lahjoja.

Limppu sai lahjaksi stigan, sukset, legoja, brion junarataan lisäosia, merirosvolaivan, elokuvia, vaatteita jne. Ja mä sain sukkia, korun ja rahaa. Kaks mun lahjoista tulee ensi viikolla, ja yksi niistä varmaan pääseekin esittelyyn täällä blogin puolella.

Illat ollaan pyhitetty yhdessäololle, elokuville ja herkuttelulle, sitä joulunaika meille on. Pari päivää on vielä lomaa, Nicellä siis ja maanantaina palataan vähäksi aikaa arkeen, ennenkuin taas uuden vuoden pyhät tulee. Mulla on maanantaina myös neuvola, ja vähän jännityksellä odottelen mitä sokerirasituksen tuloksista selviää ja mitähän neuvolatäti sanoo tästä nopeasta painonnoususta :D Noh, huomenna enää 11 viikkoa jäljellä laskettuun aikaan.

Ihanaa Tapaninpäivää kaikille <3

19. joulukuuta 2014

Sokerirasituksessa

Raskaudessa ollaan päästy jo siihen vaiheeseen että oli sokerirasituksen aika. Itseasiassa olin lykännyt ajanvarausta jo sen verran että meinasi viikot loppua, sokerirasitus kun suositellaan tehtävän raskausviikoilla 24-28 ja ensi viikolla on monta pyhäpäivää.
Aika labrassa meni tällä kerralla hyvinkin ripeesti koska olin ottanut tabletin mukaan, jolta katselin netfilixistä leffaa. Juoma ei maistunut pahalta, mutta itse ajatus siitä että juo glukoosilitukua oli ällöttävää. Musta on vuosien varrella tullut pienesti neulakammoinen, varsinkin jos pistetään suoneen, enkä pysty katsomaan kun toimenpidettä tehdään. Tästä syystä sokerirasitus ei ole niin kivaa puuhaa, kun pistetään kolme kertaa, muttei kuitenkaan ole niin paha mitä esim. luulin esikoisen odotusaikana sen olevan.
Viime kerralla kaikki sokerirasituksessa olevat saivat yhden huoneen, jossa oli paljon penkkejä joilla makoilla ja mukaan tyynyt ja peitot ja nukkua sai jos väsytti. Nyt jouduin istumaan labran käytävällä, mutta onneksi tajusin mennä eri paikkaan missä muut labrajonossa olevat istuivat , niin säästyin tuijotuksilta, koska valtasin kolme penkkiä. Mä en ole ihan varma että onko tää kuntakohtaista kuka saa lähetteen sokerirasitukseen, kun ennen vanhaan siihen meni ne keillä bmi oli ylipainon puolella. Nykyään oon kuullut, että monessakin kaupungissa kaikki raskaanaolevat menevät sokerirasitukseen, mikä on hyvä, koska raskausajan diabetes ei ole yksinään liitoksissa ylipainoon, joten on hyvä että pääsee tarkastuttamaan arvot ja pääsee aloittamaan sokereiden seurannan ja radi-ruokavalion,  ja näin ollen vauva voi paremmin jos raskausajan diabetes todetaan.
Mutta enköhän mä oo paasannu tarpeeks sokerirasituksesta, nyt se on ohi ja alkuviikosta pääsen soittelemaan tuloksista. Nyt alkoi vihdoin ja viimein viikonloppu, ja aletaan kattomaan Nicen kanssa leffaa. Nicellä on ollut ihan hullu työviikko takana, ja ihanaa kun ylipäänsä näkee koko miestä ja pääsee viettämään aikaa <3
Ihanaa viikonloppua kaikille! Muistakaa laittaa kysymyksiä tulemaan, sunnuntaina vastataan niihin videolla Nicen ja Limpun kanssa.

18. joulukuuta 2014

Rv 26+5

Lauantaina kun 27 viikko lähti käyntiin, en kerennyt tulla kirjoittelemaan raskauskuulumisia. Yritän pyrkiä kirjoittelemaan masukuulumisia jokaisella viikolla, niin, että on itselläkin muistissa paremmin tämä raskaus. Limpun odotusaikana kirjoittelin niin paljon harvemmin blogia, ettei mitään kunnon raskauspostauksia jäänyt talteen.

Eli siis 27 viikko lähti lauantaina käyntiin, ja tuntuu, että olen nyt enemmän turvoksissa mitä koskaan aiemmin. Sormissa, varpaisssa, nilkoissa ja kasvoissa tuntuu. Kämmenissä verisuonet ihan pullistelevat ja sormien koukkistaminen tuntuu ikävältä. Tiedän, että pitäisi juoda nyt enemmän vettä, mutta se vain jotenkin unohtuu. Maha on kasvanut ja tullut pinkeemmäksi. Kävin mun äidin luona vaa'alla, koska emme omista vaakaa, ja sen mukaan olisin viime neuvolakäynnin jälkeen kerryttänyt painoa 3.6kg, ja tää järkytti mua niin syvästi. Nyt mua pelottaa, että kuinka paljon se paino kerkeekään nousta vielä tässä kolmessa kuukaudessa! En ole syönyt yhtään enempää, mutta ruuan sijasta herkkuja menee vähän enemmän. Joulun jälkeen aion ehdottomasti skarpata ja saada itseäni pidemmille lenkeille päivittäin, etten rapeudu ihan kokonaan.


Vauvan liikkeet tuntuvat päivä päivältä kovemmin. Hän viihtyy vatsan oikealla puolella ja kaikki liikket lähinnä näkyvät sillä puolen. Liikkeet on muuttuneet enemmän muljahtavimmiksi ja välillä tuntuu niin inhottavalta, kun pieni koittaa saada parempaa asentoa ja puskee mahasta ulospäin.
Supisteluita tulee edelleen kovan rasituksen ja yllättävien liikkeiden yhteydessä, esim. yöllä asentoa vaihtaessa, tai ulkona, kun kumarrun laittamaan Liamin hanskoja kunnolla. Mutta supistukset ovat edelleen kivuttomia, joten kaipa kohtuu vaan treenailee tulevaa koitosta varten.

Vauvan tarvikkeita ei olla vieläkään hankittu, tai siis turvakaukalo saadaan kai tänään ja vaunut käydään hakemassa tammikuun aikana. Voin paljastaa sen verran, että meille ei tulekaan niitä vaunuja mistä tein aiemmin postauksen ja tuntuu nyt jotenkin niin hölmöltä, että tein sen postauksen jo niin ajoissa ja olin ihan henkeen ja vereen päättänyt, että ne meille tulee. Mutta aloin miettiä tarkemmin käytännön asioita, kuten sitä jos renkaat menee rikki, niin uudet saa varmaankin vain ulkomailta, taikka se, että miten kuljen metrin lumikinoksissa niillä vaunuilla koirien kanssa. Mutta nainen saa aina muuttaa mieltään ja meille tulee ihanat vaunut, tosin käytetyt, mutta päätin satsata laatuun. Esittelen ne sitten, kun saadaan ne niin omassa postauksessaan. Ja helmikuussa lähden sitten ihan kunnolla vauvanvaate-tarvike shoppailemaan. Meiltä puuttuu mm. patja, sängyn reunuspehmusteet, amme, vaatteet, rintapumppu, harsot ja mitähän vielä! Täytyy tehdä ihan ostoslista, ettei mitään tärkeää unohdu.

Onkos siellä muita vauvamasuja? Onko teillä kaikki tarvikkeet vauvaa varten hankittu?

9. joulukuuta 2014

Joululahjaostoksilla

Tänään päästiin Nicen töiden jälkeen kahdestaan kiertelemään kauppoja. Mikään muu päivä ei meille oikeastaan olis käynyt, koska meidän oli saatava Liam hoitoon,  että voidaan ostaa hänelle salassa lahjat. Oltiin jo aika pitkälle mietitty valmiiksi,  mitä hänelle hankitaan tänä vuonna, niin ei jouduttu jäädä asustelemaan kauppoihin, mikä oli superhyvä, koska sama inha "taju lähtee"-vaiva on tullut mun riesaks tässäkin raskaudessa, mikä oli Liaminkin odotusaikana. Kohtauksen yleensä aiheuttaa kuumat kaupat ja pitkät kassajonot, jossa joutuu seisoskelemaan pitkiä aikoja.

Tänä vuonna ekaan kertaan Liam taitaa ymmärtää vähän enemmän joulupukin, tonttujen ja lahjojen päälle jotain. Kun oon kysynyt, että mitähän pukki hänelle tuo, on vastaus, että "karkkia", toinen raukka kun ei osaa ajatella, että pukki vois tuoda ihan uusia hienoja lelujakin. Viime vuonna ja sitä edellisenä laitettiin lahjat kuusen alle ja sanottiin, että pukki toi ne sinne kun oltiin poissa, eikä Liam oo osannut kun ihmetellä uusia kivoja leluja, mutta tänä vuonna meille tulee ihan oikea pukki tuomaan lahjat. Liam on varmasti ihan kauhuissaan joulupukista, mutta se ei haittaa, koska saa olla turvassa äidin tai papan sylissä ja itkin mäkin pienenä ihan paniikissa joulupukkia, muttei se aiheuttanut mitään traumoja, koska saihan pukilta kuitenkin ne eniten toivomat lelut joululahjaksi.

Liam saa multa ja Niceltä yhteensä neljä lahjaa, kaikki sellaisia, joita oon nähnyt Liamin eniten ihailevan kaupassa ja voi olla, että käyn vielä myöhemmin hakemassa ainakin yhden pehmeän paketin mukaan, kun haen pari muutakin puuttuvaa lahjaa.

Mä odotan jo niin kovin jouluaattoa! Sitä joulun lämmintä tunnelmaan ja iloa. Sitä kun kadut on ihan hiljaisia, kun me huristellaan mummolla käymään. Jouluaamun piirettyjä, kutkuttavaa odotusta, milloin joulupukki tulee ja toisten iloisia ilmeitä, kun paketeista paljastuu ihania juttuja. On se joulu vaan niin parasta aikaa! Ja seuraava päivä pyhitetään jouluelokuville, yövaatteille ja jouluruualle.

Ostettiin myös ekaa kertaa päiväkodin tädeille lahjat. Viime vuonna en oikeen tajunnut mitään hankkia ja joulujuhlakin oli vähän sellainen, ettei tätejä kerennyt näkemään, niin korvataan se tänä vuonna ja Liam saa antaa ihanille hoitotädeilleen joululahjat :)

Oottekos te jo hankkineet joululahjoja? Ja tuleeko teille pukki käymään?

5. joulukuuta 2014

Rv 24+6 #ootd


Kuvat otettu eilen rv 24+5
 
Huomenna on täynnä 25 raskausviikkoa! Apua, eli enää 15 viikkoa laskettuun aikaan. Maha on ottaut nyt parissa viikossa kunnon kasvuspurtin, mutta taitaa olla edelleen pienempi, kuin Limpun odotusaikana. Viime neuvolassa sf-mitta oli 18cm ja silloin viikkoja oli 22+4, ja Limpun odotusaikana kävin niin eri viikoilla neuvolassa, etten osaa sanoa meneeko sf-mitta samoissa lukemissa.
 
Raskausoireet pysyttelee edelleen aikalailla poissa, jos liitoskipuja ja supisteluita ei lasketa mukaan. Silloin kun odotin Limppua, mua oksetti monet eri hajut ja oli paljon mielitekoja ja himoja kuten tuoksukynttilät ja hiekka. Himoitsin myös lohta, voileipäkakkua ja jouluruokaa, mutta nyt mulla ei oo yhtään mitään. Ruoka maistuu edelleen ihan samalla tavalla ellei huonommin mitä ennen raskautta. En oo herkkä, mutta kun suutun, niin raivostun tosi pahasti. Limpun odotusaikana halusin sisustaa ja laittaa kotia, saada kaikki vauvantarvikkeet pian hankittua ja ihailla ja hipelöidä niitä, nyt mun ei edes tee mieli siivota, eikä oon mitään kiirettä tai himoa käydä ostamassa vauvan vaatteita. Sain just mun kaverilta pari tuttipulloa ja tutteja ja silloin Limpun odotusaikana laitoin kaikki tarvikkeet hienosti riviin kaappiin, nyt heitin kaikki pullot ja tutit meidän keittiön yhteen laatikkoon missä säilytään kaikkia desimittoja, puulastoja ja puuhaarukoita :D Havahduin tähän ja selitin Nicellekin joka vastas että mun asenne on: ''Been there, done that'', haha! Uskon kyllä, että saadaan kaikki laitettua ja vaatteet ja tarvikkeet ostettua ennen vauvan syntymää.
 
Vauva potkii aika mahdottomasti aamuisin ja iltapäivisin. Liikkeet näkyy jo selvästi, kun katsoo mahaa, mutta Nicellä on joku kumma vaikutus, koska heti kun sanon Nicelle, että katsoo tai laittaa käden mahan päälle, niin vauva lopettaa heilumisen kokonaan. Supistuksia tulee lähinnä iltaisin ja kovan rasituksen jälkeen, okei kova rasitus tarkoittaa siis sitä, että kävelen ylämäen etanavauhtia. Turvotus on ihan uusi tuttavuus tässä raskaudessa ja jalat saattaa turvota niin, että villasukistakin jää jäljet nilkkoihin. Muuten parin viikon takaiset kovat kivut on jo hellittäneet enemmän, mutta toisaalta joudun syödä päivästä riippuen panadolia sen 2g ainakin. Seuraavan neuvola on joulun välipäivinä ja oltais niin toivottu, että Nicce olis päässy mukaan, mutta sillä taitaa olla töitä. Harmiteltiin just, että Nicce ei oo tässä raskaudessa ollut mukana yhdelläkään nevolakäynnillä, ei ultrassa tai labroissa. Mutta onhan se hyvä että töitä vihdoin on! No mutta eiköhän sitten viimeistään synnytykseen pääse mukaan.
 
Ihanaa perjantaita kaikille, <3


28. marraskuuta 2014

Lapsen oikeus

Nyt kun tasa-arvoinen avioliitolaki on tapetilla, ja oon lukenut monesta paikkaa hyviä argumentteja puolesta, kun taas en niin hyviä agumenteja vastaan, ja kovin moni vastaan oleva ottaa esiin lapsen oikeuden, tulin miettineeksi mitä ne lasten oikeudet oikeastaan on.


 
Lapsella on oikeus turvalliseen ympäristöön, rakastaviin/rakastavaan vanhempaan. Lapsella on oikeus oppia, saada rakkautta, perusturvaa, ruokaan ja saada hyvä, kannustava kasvuympäristö. Lapsella on oikeus erehtyä, mokata, onnistua, olla oikeassa ja saada ehdotonta rakkkautta. Lapsella on oikeus siihen, että hänestä huolehditaan.

Sen sijaan ei ole lapsen edun mukaista ja oikeutta laspselle, että hän asuu perheessä, jossa vahemmat riitelevät, huutavat, lapsi tai jompikumpi vanhemmista pelkää, tai ei ole muuten vain tasapainoinen. Lapsen ei tarvitse itse pitää itsestään huolta, miettiä raha-asioita, onko ruokaa tarpeeksi tai huolehtia onko vanhemmalla kaikki hyvin.  Kenen oikeutta katsotaan, että lapsi tässä yhteiskunnassa syntyy ja elää ennemmin narkkari-alkoholisti-mielenterveyspotilasperheessä, kuin homo-tai lesbopari saisi yhdessä adotio-oikeuden? Kenen etua tässä katsotaan? Lapsenko? Kuinka moni lapsi olisi saanut paremman tulevaisuuden rakastavaisten vanhempien huomassa, olivat he sitten samaa suokupuolta edustavia, kuin huonoissa oloissa olevan heteropariskunnan kanssa?


Lähestyvä joulu on saanut myös ihmiset pohtimaan, onko oikein valehdella lapselle, että joulupukki on olemassa. No, mä haluaisin tietää kuinka moni teistä on traumatisoitunut, kun sai tietää joulupukin olevan satua, keksittyä? Lapsella on oikeus elää haaveissa, uskoa mielikuvitukseen ja keksittyyn. Se juuri on se lapsuuden taika ja ainutlaatuisuus. Lapset kasvaa niin älyttömän nopeesti isoiksi ja aikuisiksi ja kerkeävät monta vuotta murehtia tämän maailman kamaluuksia, miksei siis annettaisi lapselle oikeutta uskoa taruolentoihin ja satuihin. Se on lapsen onni ja parasta koko siinä lapsuudessa, että silloin on mahdollisuus olla mitä vain ja uskoa mihin vain. Jos mennään sillä ajatustavalla, että valeheteleminen on väärin, niin kenen oikeus on lapsen murehtia aikuisten asioita? Ei uskoa taikuuteen tai olla omistamatta omaa kuvitteellista maailmaa minkä avulla käsitellä huonoja kokemuksia tai harmituksia? Kuinka monelle teistä uskominen satuihin on vahingoittanut teitä?


Annetaan siis lapsille oikeus olla lapsia, pieniä viattomia lapsia, uskoa aina parempaan, joulupukkiin, yksisarvisiin, satuihin, taruolentoihin. Annetaan lapsille turvallinen ympäristö, ehdotonta rakkautta. Annetaan lapsillemme aikaa ja leikkejä. Annetaan lastemme oppia ja olkaamme ylpeitä aina lastemme jokaisesta saavutuksesta. Annetaan lapsillemme säännöt joita noudattaa, annetaan hyvä pohja elämälle, ja opetetaan lapsemme suvaitsevaisiksi ja kohteiliaiksi. Unohdetaan odotukset, kiire, huolet ja keskitytään elämään hetkessä. Annetaan lapsille arvokas lapsuus.


<3: Laura

24. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video - Onko lapsesi TV:n orja?


Muhun otettiin viime viikolla yhteyttä tärkeän asian tiimoilta. Duracell on yhdessä luonut taiteilija Robbie Cooperin kanssa lyhytelokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin koskien lasten muuttunutta kiinnostusta ulkoilua ja normaaleja leikkejä kohtaaan, kun pelikonsolit, tv-ohjelmat, tabletit, älypuhelimet ja erilaiset puhelinsovellukset yleistyvät.



Mä halusin ehdottomasti kantaa oman korteni kekoon, levittää tietoutta eteenpäin, tarkastella ja miettiä omia toimintatapojani lapsemme kanssa.

En tiedä kuinka moni on seurannut mun blogia ihan alusta, Liamin odotusajasta saakka? No, silloin mä uhosin, että meidän lapsi ei katso telkkaria ainkaan ennen kahta ikävuotta. Niinkuin moni voikin arvata, ei se ihan niin menny. Meillä katsotaan telkkarista pikkukakkosta, aamuisin piirrettyjä ja netflixistä lastenohjelmia. Mitkään näistä edellä mainituista ei kuitenkaan vie meillä aikaa siltä normaalilta, perinteiseltä leikiltä, kuten legoilla rakentamisesta, Brion junaradalla leikkimisellä, ulkoilulla ja siellä touhuamiselta. Mutta se minkä oon huomannu nyt kotona oman lapseni kanssa, kuin myös päiväkodissa työskennellessäni, niin lapsia täytyy entistä enemmän ohjata leikkimään. He tarvitsevat aikuisen opettamaan leikkimistä. Mihin tässä on oikeesti menty? Kun mä olin pieni, vanhoina hyvinä aikoina siis, kenenkään ei tarvinnut kahta kertaa käskeä leikkimään, ohjata leikkiä, tai keksiä ideoita mitä voisi leikkiä. Ei, ei todellakaan. Me leikittiin aina kavereiden ja sisarusten kanssa, parhaimpia leikkejä olivat mm. leijonakuningas-figuurien kanssa leikityt leikit ja Babie-leikit. Ulkona, hiekkalaatikolla rakennettiin niille luolia ja kallioita ja sisällä keksittiin laatikoista leijonille koteja. Meillä oli myös mun siskon kanssa jättiläismäinen kokoelma barbeja ja niille oheistarvikkeita. Ensin kasattiin leikki, tehtiin barbeille kodit, omat huoneet, ja sitten ryhdyttiin leikkimään. Leikit saattoivat kestää tunteja, jopa päiviä. Meillä oli niin ihana äiti, joka ei käskenyt siivoamaan leikkejä pois, jos ne olivat selvästi kesken ja jatkuivat heti aamulla kun herättiin.

Mulla itselläni leikki-ikä kesti pitkään. Muistan esikoulussa ollessani, kun muut alkoivat kiinnostua tehtävistä ja peleistä, mä edelleen kiipeilin kirjahyllyillä leikkien leijonakuningasta ja kaikki muut olivat mun alamaisia. Vielä viidennellä luokalla me tehtiin mun kaverin kanssa mun huoneeseen isot heppaleikit, karsinat hepoille, ja barbit tallityttöinä. Mun huone oli parin viikon ajan leikkikenttä, talli pysyi paikoillaan, ja käytiin koulussa ja koulun jälkeen heti jatkettiin leikkimistä.



Meillä on usein vähän erimielisyyksiä tästä pelaamisesta esimerkiksi mun veljen ja Nicen kanssa, koska he on suurimman osan lapsuudestaan viettäneet pelikoneiden ääressä, ja he kokevat pelien antaneen heille paljon, kuten englannin kielen osaamista, taktikointia, tiimityöskentely ja mitä lie vielä, mutta mä olen edelleen sitä mieltä, että pelikonsolit eivät voi antaa niitä perustaitoja, kuten mielikuvitusta, ryhmätyöskentelyn iloa, sosiaalisia taitoja ja ketteryyttä. Jos vertaa jossain pelikonsolissa tapahtuvaa ryhmätehtävää perinteiseen kymmenen tikkua laudalla, kirkonrottaan, poliisiin ja rosvoon, niin kumpi antaa enemmän? Jännitystä, ilon jakamista, fyysistä rasitetta, ongelmanratkaisutaitoja, ketteryyttä, nopeutta ja kokemusta. Kokemusta ja muistoja siinä mielessä, että mä muistan ja muistelen vielä lämmöllä kaikkia noita leikkejä joita leikittiin pieninä. Mä sain upean lapsuuden, mä sain olla lapsi juuri oikealla tavalla.

 






 
 
 
Mitä leikkejä te muistatte lapsuudestanne? Ja kuinka paljon teidän lapset viettää aikaa pelikoneiden, tablettien ja puhelimien ääressä?
 
Postaus toteutettu yhteistyössä Duracellin kanssa

22. marraskuuta 2014

Joulukadun avajaiset






Tänään oltiin aamupäivästä joulukadun avajaisissa. Käytiin moikkaamassa pupuja, poneja ja lampaita. Ja olihan paikalla itse joulupukkikin.

Mulla on aina päässä ihania ideoita, kuinka mennään yhdessä perheen kanssa johonkin tapahtumaan. Kuinka lapsi on iloinen, nauravainen ja tottelevainen, puoliso yhtä innoissaan tapahtumasta kuin minä, ja minä voin keskittyä ikuistamaan kamerallani ihania hetkiä, ottaa upeita valokuvia, kun lapsukaiseni pääsee ensi kertaa silittämään lammasta ja ruokkimaan pupua. Kerta toisen jälkeen huomaan, ettei mun ajatukset mene yksiin toteutuneen kanssa.

Päästiin paikalle rämpien pitkin hankia. Auraajat olivat unohtaneet jalankulkijat. Päästiin tosiaan paikalle ja Nicce, joka oli varustautunut lyhytvartisiin tennareihin, alkoi valittaa kylmyyttä, jo ennen kuin Limppu oli päässyt ensimmäistä eläintä katsomaan. Kuvauksesta ei näin ollen tullut mitään, koska minä olin se joka vahti Limppua eläinten lähellä. Limppu arkajalka pysytteli vähän kaumpana eläimistä vaikka kuinka koitin houkutella. Pikkuhiljaa hän alkoi lämmetä, ja sitten sitä juostiinkin ja muistuteltiin miten eläimiä silitetään, ja että ponien taakse ei mennä seisomaan. Kanien luo jonottaessa pikkutyypin mieli muuttui sata kertaa, hän suttui mulle ja lopulta yritti haudat yhtä pupua heinien alle. Päätin, että nyt saa riittää eläinten kanssa, ja seuravaksi odottelemaan pukkia. Minullahan oli tarkka visio pässäni kuinka saan herttaisen kuvan Limpusta pukin sylissä... vaan ei olisi taaskaan pitänyt olettaa mitään; Limppu ei suostunut edes katsomaan joulupukkia ja roikkui minun kaulassa kuin henkensä edestä, jopa tonttutytöt pelottivat.

Huhhuh, ehkä uusiksi ens vuonna?

Oli meillä ihan oikeesti kivaakin, nähtiin Limpun vaaria ja mummopuolta, käytiin kahvilla, nähtiin Onni-orava, saatiin grillattua makkaraa, glögiä ja pipareita ja kyllä Limppukin nautti vähän arjesta poikkeavasta päivästä.

Ihanaa lauantaita kaikille!

21. marraskuuta 2014

Pysähdy hetkeksi ja nauti








Viikko on mennyt taas yhdessä hujauksessa.
Sunnuntaina me kahviteltiin äitini luona ja syötiin mummoni tekemää maailman parhainta voileipäkakkua. Mun yllätykseksi Liam söi myös voileipäkakkua oikein antaumuksella. Ja lopun vierailusta hän kävi niin ylikierroksilla, ettei mitään rajaa.

Tämä viikko on koostunut parista tärkeästä menosta, siivoamisesta, ruuan laitosta, leikkimisestä, pakkasesta, ulkoilusta, Nicen pitkistä työvuoroista, huonoista öistä (ainoastaan minun osaltani) ja tänään vihdoin ja viimein tuntuu siltä, että voi hengähtää. Viikko on mennyt vähän väsymyksessä, lähinnä väsymyksestä näihin kipuihin ja siihen, ettei voi lähteä liikkeelle yhtä ripeästi.

Tämän viikon aikana oon kuitenkin muistanut pysähtyä nauttimaan ihan niistä pienistä arjen jutuista. Pysähtynyt vaan katsomaan mun rakasta poikaani ja miettimään kuinka paljon toista voikaan rakastaa ja kuinka haluaa antaa itsestään 110%, että toisella olisi mahdollisimman hyvä lapsuus ja arki. Oon kipujenikin uhalla lähtenyt puistoilemaan ja ulkoilemaan, koska tiedän kuinka paljon lapsi siitä nauttii.

Tänään viikonlopun aloitus alkoi mahtavasti ihanalla lumisateella. Oltiin aikaisemmin päivällä käyty Liamin kanssa hammaslääkärissä 3vee tarkastuksessa ja samalla katottin heiluva hammas, joka näytti hyvältä. Kun oltiin pukemassa ulkovaatteita päälle hammaslääkärin aulassa, tokaisi Limppu mulle ''ei peikkoja'' :D Puhutaan siis aina hampaien pesun yhteydessä, että hampaat pestään siksi, ettei sinne tule peikkoja, ja hammaslääkärissä täti tarkastaa onko niitä peikkoja suussa, ja Limpulle ilmeisesti tämä on iskostunut hyvin päähän, ihana!
 Hammaslääkärin jälkeen alkoi pikkuhiljaa sadella lunta, joka sitten voimistui niin, että saatiin ihan kunnon lumihanki! Käytiin käppäilemässä, tekemässä lumienkeleitä, nappaamassa lumihiutaleita kielelle ja lopuksi koiratkin pääsi kirmailemaan koirapuistoon.

Huomenna mennään meidän pienen perheen voimin joulukadun avajaisiin katsomaan joulupukkia, ja mä odotan jo innolla, että pääsen kuvailemaan! Mun itselleni ostama joululahja oli siis uusi objektiivi, 50mm (jonkalainen mulla on ollut pari vuotta sitten hetken aikaa, mutta kissat tiputtivat sen, enkä raaskinut ostaa uutta, ennen kuin nyt) ja se on tuonut kuvausinnon taas ihan uudelle levelille. Oon toivonut joulupukilta yhtä toista kuvaukseen liittyvää erittäin tarpeellistä lisävehjettä, enkä malttais odottaa millään jouluaattoon!





Sellainen on ollut meidän viikko! Viikonloppuna blogissa tiedossa kuvia joulukadun avajaisista, blogin joulukalenterista, postausta Soni the koirajulkkiksesta ;) ja alkuviikosta blogin ensimmäinen kunnon yhteistyöpostaus tärkeästä asiasta, joten pysykäähän kuulolla! :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

19. marraskuuta 2014

Rv 22+4 Neuvolakuulumisia

Tänään oli kolmas neuvolakäynti tässä raskaudessa. Olin muistanut ajan väärin ja meille tulikin kamala kiire. Myöhästyttiin onneksi vain 5min, eikä neuvolatäti pistänyt pahakseen, vaan oli sillä välin ottanut valmiiksi raskaustodistuksen kelaa varten, sokerirasitukseen ajanvaraus lappusen ja muita esitteitä kelan palveluista, ihan vaan muistutukseksi, jos olisin ollut epävarma mistä hakea äitiysavustusta ja muita tukia.

Kerroin kaikista kamalista kivuista joista kärsin, siitä, että arjen perusaskareet laittava mut loppupäivästä täysin toimintakyvyttömäksi. Kerroin myös miltä kipu tuntuu ja missä se tuntuu. Sain ohjeeksi levätä nyt mahdollisimman paljon, mutta jos kivut eivät levonkaan avulla helpota, vaan muuttuvat paineen tunteeksi alavatsassa ja selässä, pitää mun soittaa, niin pääsen lääkärin vastaanotolle.


Painoa on tullut lähtöpainosta 1,7kg, eli ei kovinkaan paljon, mistä oon tosi iloinen. Tiedän, että paino varmaan alkaa loppua kohden nousta reippaastikin, mutta viime raskaudessa tuli tosiaan vaan 7kg yhteensä, ja toivon, että mulla on nyt myös yhtä hyvä tuuri, koska jo siitä lähtöpainosta mulla olis pudotetavana sellaiset 15kg, joten hommia riitää jo valmiiksi, ilman raskauskilojakin.

Kipuja lukuunottamatta voin hyvin ja kaikki oli normaalisti. Seuraava neuvola on vasta joulun jälkeen, mutta sen jälkeen ne alkavat kai pikkuhiljaa lisääntymään. Tuntuu, että näitä neuvoloita on ollut ihan älyttömän vähän, mutta toisaalta aika menee nyt hirveetä vauhtia ja raskausviikot vaan poksuu! Puhuttiin myös paljon Limpusta ja miten ollaan Limpulle kerrottu tulevasta vauvasta, ja kun kuunneltiin sydänääniä, niin Limppu oli ihan ihmeissään ja häntä vähän taisi myös pelottaa, kun ei tajunnut mistä ääni tuli. Meidän talon lähellä on räjäytelty nyt joka ilta raketteja ja Limppu on ihan paniikissa niistä, niin taisi jotenkin yhdistää kovan sydämenpaukkeen raketteihin. Meillä on siis tulossa mahtava uusvuos, kun meidän Make-koiran lisäksi nyt Limppua täytyy yrittää rauhoitella. Mä olin itse ihan samanlainen pienenä, huusin äitin sylissä koko uudenvuoden, joten tiedän miltä pienestä tuntuu kun rakettien pauke pelottaa.


Liam on ollut tänään ihan super! Hän on leikkinyt kiltisti yksikseen, ei ole tarvinnut mua kovinkaan paljon vihdyttämään, käynyt pesuilla ja pisulla kun oon pyytänyt, syönyt lautaset tyhjiksi ja tuonut mulle tavaroita joita oon pyytänyt. Tänään nää kivut on olleet kovimmat mitä ikinä ja käveleminen on melkein mahdotonta. Onneksi käytiin neuvolasta takaisintulo matkalla muumipuistossa, niin Limppukin pääsi päästelemään pahimpia höryjä ulos, niin oli huomattavan paljon rauhallisempi kotona. Täytyy huomenna yrittää panadolin voimalla lähteä käymään puistossa ja olla siellä parikin tuntia, niin koko loppupäivä menee paljon sutjakkammmin. Onneksi Nicellä on huomenna lyhyt päivä töissä, niin ei tarvi mun kipeyttää itseäni yhtään enempää mitä on tarvis.

Nyt mun kullannuppulaiset on lenkillä ja mun äidin luona, kun mä olin luennolla. Illalla olisi tarkoitus katsoa pitkästä aikaa Nicen kanssa leffa ja syödä jotakin herkkuja, jos Nicce vaan muistaa tuoda kaupasta.

Mitens teillä muilla vauvamasuisilla on raskaus mennyt? Onko teillä tullut kovia kipuja puolenvälin jälkeen?

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

<3: Laura