28. marraskuuta 2014

Lapsen oikeus

Nyt kun tasa-arvoinen avioliitolaki on tapetilla, ja oon lukenut monesta paikkaa hyviä argumentteja puolesta, kun taas en niin hyviä agumenteja vastaan, ja kovin moni vastaan oleva ottaa esiin lapsen oikeuden, tulin miettineeksi mitä ne lasten oikeudet oikeastaan on.


 
Lapsella on oikeus turvalliseen ympäristöön, rakastaviin/rakastavaan vanhempaan. Lapsella on oikeus oppia, saada rakkautta, perusturvaa, ruokaan ja saada hyvä, kannustava kasvuympäristö. Lapsella on oikeus erehtyä, mokata, onnistua, olla oikeassa ja saada ehdotonta rakkkautta. Lapsella on oikeus siihen, että hänestä huolehditaan.

Sen sijaan ei ole lapsen edun mukaista ja oikeutta laspselle, että hän asuu perheessä, jossa vahemmat riitelevät, huutavat, lapsi tai jompikumpi vanhemmista pelkää, tai ei ole muuten vain tasapainoinen. Lapsen ei tarvitse itse pitää itsestään huolta, miettiä raha-asioita, onko ruokaa tarpeeksi tai huolehtia onko vanhemmalla kaikki hyvin.  Kenen oikeutta katsotaan, että lapsi tässä yhteiskunnassa syntyy ja elää ennemmin narkkari-alkoholisti-mielenterveyspotilasperheessä, kuin homo-tai lesbopari saisi yhdessä adotio-oikeuden? Kenen etua tässä katsotaan? Lapsenko? Kuinka moni lapsi olisi saanut paremman tulevaisuuden rakastavaisten vanhempien huomassa, olivat he sitten samaa suokupuolta edustavia, kuin huonoissa oloissa olevan heteropariskunnan kanssa?


Lähestyvä joulu on saanut myös ihmiset pohtimaan, onko oikein valehdella lapselle, että joulupukki on olemassa. No, mä haluaisin tietää kuinka moni teistä on traumatisoitunut, kun sai tietää joulupukin olevan satua, keksittyä? Lapsella on oikeus elää haaveissa, uskoa mielikuvitukseen ja keksittyyn. Se juuri on se lapsuuden taika ja ainutlaatuisuus. Lapset kasvaa niin älyttömän nopeesti isoiksi ja aikuisiksi ja kerkeävät monta vuotta murehtia tämän maailman kamaluuksia, miksei siis annettaisi lapselle oikeutta uskoa taruolentoihin ja satuihin. Se on lapsen onni ja parasta koko siinä lapsuudessa, että silloin on mahdollisuus olla mitä vain ja uskoa mihin vain. Jos mennään sillä ajatustavalla, että valeheteleminen on väärin, niin kenen oikeus on lapsen murehtia aikuisten asioita? Ei uskoa taikuuteen tai olla omistamatta omaa kuvitteellista maailmaa minkä avulla käsitellä huonoja kokemuksia tai harmituksia? Kuinka monelle teistä uskominen satuihin on vahingoittanut teitä?


Annetaan siis lapsille oikeus olla lapsia, pieniä viattomia lapsia, uskoa aina parempaan, joulupukkiin, yksisarvisiin, satuihin, taruolentoihin. Annetaan lapsille turvallinen ympäristö, ehdotonta rakkautta. Annetaan lapsillemme aikaa ja leikkejä. Annetaan lastemme oppia ja olkaamme ylpeitä aina lastemme jokaisesta saavutuksesta. Annetaan lapsillemme säännöt joita noudattaa, annetaan hyvä pohja elämälle, ja opetetaan lapsemme suvaitsevaisiksi ja kohteiliaiksi. Unohdetaan odotukset, kiire, huolet ja keskitytään elämään hetkessä. Annetaan lapsille arvokas lapsuus.


<3: Laura

24. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video - Onko lapsesi TV:n orja?


Muhun otettiin viime viikolla yhteyttä tärkeän asian tiimoilta. Duracell on yhdessä luonut taiteilija Robbie Cooperin kanssa lyhytelokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin koskien lasten muuttunutta kiinnostusta ulkoilua ja normaaleja leikkejä kohtaaan, kun pelikonsolit, tv-ohjelmat, tabletit, älypuhelimet ja erilaiset puhelinsovellukset yleistyvät.



Mä halusin ehdottomasti kantaa oman korteni kekoon, levittää tietoutta eteenpäin, tarkastella ja miettiä omia toimintatapojani lapsemme kanssa.

En tiedä kuinka moni on seurannut mun blogia ihan alusta, Liamin odotusajasta saakka? No, silloin mä uhosin, että meidän lapsi ei katso telkkaria ainkaan ennen kahta ikävuotta. Niinkuin moni voikin arvata, ei se ihan niin menny. Meillä katsotaan telkkarista pikkukakkosta, aamuisin piirrettyjä ja netflixistä lastenohjelmia. Mitkään näistä edellä mainituista ei kuitenkaan vie meillä aikaa siltä normaalilta, perinteiseltä leikiltä, kuten legoilla rakentamisesta, Brion junaradalla leikkimisellä, ulkoilulla ja siellä touhuamiselta. Mutta se minkä oon huomannu nyt kotona oman lapseni kanssa, kuin myös päiväkodissa työskennellessäni, niin lapsia täytyy entistä enemmän ohjata leikkimään. He tarvitsevat aikuisen opettamaan leikkimistä. Mihin tässä on oikeesti menty? Kun mä olin pieni, vanhoina hyvinä aikoina siis, kenenkään ei tarvinnut kahta kertaa käskeä leikkimään, ohjata leikkiä, tai keksiä ideoita mitä voisi leikkiä. Ei, ei todellakaan. Me leikittiin aina kavereiden ja sisarusten kanssa, parhaimpia leikkejä olivat mm. leijonakuningas-figuurien kanssa leikityt leikit ja Babie-leikit. Ulkona, hiekkalaatikolla rakennettiin niille luolia ja kallioita ja sisällä keksittiin laatikoista leijonille koteja. Meillä oli myös mun siskon kanssa jättiläismäinen kokoelma barbeja ja niille oheistarvikkeita. Ensin kasattiin leikki, tehtiin barbeille kodit, omat huoneet, ja sitten ryhdyttiin leikkimään. Leikit saattoivat kestää tunteja, jopa päiviä. Meillä oli niin ihana äiti, joka ei käskenyt siivoamaan leikkejä pois, jos ne olivat selvästi kesken ja jatkuivat heti aamulla kun herättiin.

Mulla itselläni leikki-ikä kesti pitkään. Muistan esikoulussa ollessani, kun muut alkoivat kiinnostua tehtävistä ja peleistä, mä edelleen kiipeilin kirjahyllyillä leikkien leijonakuningasta ja kaikki muut olivat mun alamaisia. Vielä viidennellä luokalla me tehtiin mun kaverin kanssa mun huoneeseen isot heppaleikit, karsinat hepoille, ja barbit tallityttöinä. Mun huone oli parin viikon ajan leikkikenttä, talli pysyi paikoillaan, ja käytiin koulussa ja koulun jälkeen heti jatkettiin leikkimistä.



Meillä on usein vähän erimielisyyksiä tästä pelaamisesta esimerkiksi mun veljen ja Nicen kanssa, koska he on suurimman osan lapsuudestaan viettäneet pelikoneiden ääressä, ja he kokevat pelien antaneen heille paljon, kuten englannin kielen osaamista, taktikointia, tiimityöskentely ja mitä lie vielä, mutta mä olen edelleen sitä mieltä, että pelikonsolit eivät voi antaa niitä perustaitoja, kuten mielikuvitusta, ryhmätyöskentelyn iloa, sosiaalisia taitoja ja ketteryyttä. Jos vertaa jossain pelikonsolissa tapahtuvaa ryhmätehtävää perinteiseen kymmenen tikkua laudalla, kirkonrottaan, poliisiin ja rosvoon, niin kumpi antaa enemmän? Jännitystä, ilon jakamista, fyysistä rasitetta, ongelmanratkaisutaitoja, ketteryyttä, nopeutta ja kokemusta. Kokemusta ja muistoja siinä mielessä, että mä muistan ja muistelen vielä lämmöllä kaikkia noita leikkejä joita leikittiin pieninä. Mä sain upean lapsuuden, mä sain olla lapsi juuri oikealla tavalla.

 






 
 
 
Mitä leikkejä te muistatte lapsuudestanne? Ja kuinka paljon teidän lapset viettää aikaa pelikoneiden, tablettien ja puhelimien ääressä?
 
Postaus toteutettu yhteistyössä Duracellin kanssa

22. marraskuuta 2014

Joulukadun avajaiset






Tänään oltiin aamupäivästä joulukadun avajaisissa. Käytiin moikkaamassa pupuja, poneja ja lampaita. Ja olihan paikalla itse joulupukkikin.

Mulla on aina päässä ihania ideoita, kuinka mennään yhdessä perheen kanssa johonkin tapahtumaan. Kuinka lapsi on iloinen, nauravainen ja tottelevainen, puoliso yhtä innoissaan tapahtumasta kuin minä, ja minä voin keskittyä ikuistamaan kamerallani ihania hetkiä, ottaa upeita valokuvia, kun lapsukaiseni pääsee ensi kertaa silittämään lammasta ja ruokkimaan pupua. Kerta toisen jälkeen huomaan, ettei mun ajatukset mene yksiin toteutuneen kanssa.

Päästiin paikalle rämpien pitkin hankia. Auraajat olivat unohtaneet jalankulkijat. Päästiin tosiaan paikalle ja Nicce, joka oli varustautunut lyhytvartisiin tennareihin, alkoi valittaa kylmyyttä, jo ennen kuin Limppu oli päässyt ensimmäistä eläintä katsomaan. Kuvauksesta ei näin ollen tullut mitään, koska minä olin se joka vahti Limppua eläinten lähellä. Limppu arkajalka pysytteli vähän kaumpana eläimistä vaikka kuinka koitin houkutella. Pikkuhiljaa hän alkoi lämmetä, ja sitten sitä juostiinkin ja muistuteltiin miten eläimiä silitetään, ja että ponien taakse ei mennä seisomaan. Kanien luo jonottaessa pikkutyypin mieli muuttui sata kertaa, hän suttui mulle ja lopulta yritti haudat yhtä pupua heinien alle. Päätin, että nyt saa riittää eläinten kanssa, ja seuravaksi odottelemaan pukkia. Minullahan oli tarkka visio pässäni kuinka saan herttaisen kuvan Limpusta pukin sylissä... vaan ei olisi taaskaan pitänyt olettaa mitään; Limppu ei suostunut edes katsomaan joulupukkia ja roikkui minun kaulassa kuin henkensä edestä, jopa tonttutytöt pelottivat.

Huhhuh, ehkä uusiksi ens vuonna?

Oli meillä ihan oikeesti kivaakin, nähtiin Limpun vaaria ja mummopuolta, käytiin kahvilla, nähtiin Onni-orava, saatiin grillattua makkaraa, glögiä ja pipareita ja kyllä Limppukin nautti vähän arjesta poikkeavasta päivästä.

Ihanaa lauantaita kaikille!

21. marraskuuta 2014

Pysähdy hetkeksi ja nauti








Viikko on mennyt taas yhdessä hujauksessa.
Sunnuntaina me kahviteltiin äitini luona ja syötiin mummoni tekemää maailman parhainta voileipäkakkua. Mun yllätykseksi Liam söi myös voileipäkakkua oikein antaumuksella. Ja lopun vierailusta hän kävi niin ylikierroksilla, ettei mitään rajaa.

Tämä viikko on koostunut parista tärkeästä menosta, siivoamisesta, ruuan laitosta, leikkimisestä, pakkasesta, ulkoilusta, Nicen pitkistä työvuoroista, huonoista öistä (ainoastaan minun osaltani) ja tänään vihdoin ja viimein tuntuu siltä, että voi hengähtää. Viikko on mennyt vähän väsymyksessä, lähinnä väsymyksestä näihin kipuihin ja siihen, ettei voi lähteä liikkeelle yhtä ripeästi.

Tämän viikon aikana oon kuitenkin muistanut pysähtyä nauttimaan ihan niistä pienistä arjen jutuista. Pysähtynyt vaan katsomaan mun rakasta poikaani ja miettimään kuinka paljon toista voikaan rakastaa ja kuinka haluaa antaa itsestään 110%, että toisella olisi mahdollisimman hyvä lapsuus ja arki. Oon kipujenikin uhalla lähtenyt puistoilemaan ja ulkoilemaan, koska tiedän kuinka paljon lapsi siitä nauttii.

Tänään viikonlopun aloitus alkoi mahtavasti ihanalla lumisateella. Oltiin aikaisemmin päivällä käyty Liamin kanssa hammaslääkärissä 3vee tarkastuksessa ja samalla katottin heiluva hammas, joka näytti hyvältä. Kun oltiin pukemassa ulkovaatteita päälle hammaslääkärin aulassa, tokaisi Limppu mulle ''ei peikkoja'' :D Puhutaan siis aina hampaien pesun yhteydessä, että hampaat pestään siksi, ettei sinne tule peikkoja, ja hammaslääkärissä täti tarkastaa onko niitä peikkoja suussa, ja Limpulle ilmeisesti tämä on iskostunut hyvin päähän, ihana!
 Hammaslääkärin jälkeen alkoi pikkuhiljaa sadella lunta, joka sitten voimistui niin, että saatiin ihan kunnon lumihanki! Käytiin käppäilemässä, tekemässä lumienkeleitä, nappaamassa lumihiutaleita kielelle ja lopuksi koiratkin pääsi kirmailemaan koirapuistoon.

Huomenna mennään meidän pienen perheen voimin joulukadun avajaisiin katsomaan joulupukkia, ja mä odotan jo innolla, että pääsen kuvailemaan! Mun itselleni ostama joululahja oli siis uusi objektiivi, 50mm (jonkalainen mulla on ollut pari vuotta sitten hetken aikaa, mutta kissat tiputtivat sen, enkä raaskinut ostaa uutta, ennen kuin nyt) ja se on tuonut kuvausinnon taas ihan uudelle levelille. Oon toivonut joulupukilta yhtä toista kuvaukseen liittyvää erittäin tarpeellistä lisävehjettä, enkä malttais odottaa millään jouluaattoon!





Sellainen on ollut meidän viikko! Viikonloppuna blogissa tiedossa kuvia joulukadun avajaisista, blogin joulukalenterista, postausta Soni the koirajulkkiksesta ;) ja alkuviikosta blogin ensimmäinen kunnon yhteistyöpostaus tärkeästä asiasta, joten pysykäähän kuulolla! :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

19. marraskuuta 2014

Rv 22+4 Neuvolakuulumisia

Tänään oli kolmas neuvolakäynti tässä raskaudessa. Olin muistanut ajan väärin ja meille tulikin kamala kiire. Myöhästyttiin onneksi vain 5min, eikä neuvolatäti pistänyt pahakseen, vaan oli sillä välin ottanut valmiiksi raskaustodistuksen kelaa varten, sokerirasitukseen ajanvaraus lappusen ja muita esitteitä kelan palveluista, ihan vaan muistutukseksi, jos olisin ollut epävarma mistä hakea äitiysavustusta ja muita tukia.

Kerroin kaikista kamalista kivuista joista kärsin, siitä, että arjen perusaskareet laittava mut loppupäivästä täysin toimintakyvyttömäksi. Kerroin myös miltä kipu tuntuu ja missä se tuntuu. Sain ohjeeksi levätä nyt mahdollisimman paljon, mutta jos kivut eivät levonkaan avulla helpota, vaan muuttuvat paineen tunteeksi alavatsassa ja selässä, pitää mun soittaa, niin pääsen lääkärin vastaanotolle.


Painoa on tullut lähtöpainosta 1,7kg, eli ei kovinkaan paljon, mistä oon tosi iloinen. Tiedän, että paino varmaan alkaa loppua kohden nousta reippaastikin, mutta viime raskaudessa tuli tosiaan vaan 7kg yhteensä, ja toivon, että mulla on nyt myös yhtä hyvä tuuri, koska jo siitä lähtöpainosta mulla olis pudotetavana sellaiset 15kg, joten hommia riitää jo valmiiksi, ilman raskauskilojakin.

Kipuja lukuunottamatta voin hyvin ja kaikki oli normaalisti. Seuraava neuvola on vasta joulun jälkeen, mutta sen jälkeen ne alkavat kai pikkuhiljaa lisääntymään. Tuntuu, että näitä neuvoloita on ollut ihan älyttömän vähän, mutta toisaalta aika menee nyt hirveetä vauhtia ja raskausviikot vaan poksuu! Puhuttiin myös paljon Limpusta ja miten ollaan Limpulle kerrottu tulevasta vauvasta, ja kun kuunneltiin sydänääniä, niin Limppu oli ihan ihmeissään ja häntä vähän taisi myös pelottaa, kun ei tajunnut mistä ääni tuli. Meidän talon lähellä on räjäytelty nyt joka ilta raketteja ja Limppu on ihan paniikissa niistä, niin taisi jotenkin yhdistää kovan sydämenpaukkeen raketteihin. Meillä on siis tulossa mahtava uusvuos, kun meidän Make-koiran lisäksi nyt Limppua täytyy yrittää rauhoitella. Mä olin itse ihan samanlainen pienenä, huusin äitin sylissä koko uudenvuoden, joten tiedän miltä pienestä tuntuu kun rakettien pauke pelottaa.


Liam on ollut tänään ihan super! Hän on leikkinyt kiltisti yksikseen, ei ole tarvinnut mua kovinkaan paljon vihdyttämään, käynyt pesuilla ja pisulla kun oon pyytänyt, syönyt lautaset tyhjiksi ja tuonut mulle tavaroita joita oon pyytänyt. Tänään nää kivut on olleet kovimmat mitä ikinä ja käveleminen on melkein mahdotonta. Onneksi käytiin neuvolasta takaisintulo matkalla muumipuistossa, niin Limppukin pääsi päästelemään pahimpia höryjä ulos, niin oli huomattavan paljon rauhallisempi kotona. Täytyy huomenna yrittää panadolin voimalla lähteä käymään puistossa ja olla siellä parikin tuntia, niin koko loppupäivä menee paljon sutjakkammmin. Onneksi Nicellä on huomenna lyhyt päivä töissä, niin ei tarvi mun kipeyttää itseäni yhtään enempää mitä on tarvis.

Nyt mun kullannuppulaiset on lenkillä ja mun äidin luona, kun mä olin luennolla. Illalla olisi tarkoitus katsoa pitkästä aikaa Nicen kanssa leffa ja syödä jotakin herkkuja, jos Nicce vaan muistaa tuoda kaupasta.

Mitens teillä muilla vauvamasuisilla on raskaus mennyt? Onko teillä tullut kovia kipuja puolenvälin jälkeen?

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

<3: Laura

Vaunut vauvalle

Kun tein positiivisen raskaustestin, tai jo vähän ennen sitä, olin alkanut miettiä minkälaiset vaunut hankkisimme tulevalle vauvalle.

Liamin ensimmäiset vaunut olivat käytetyt, Carenan kuomurattaat pehmeällä kantokassilla. Mun mummoni halusi ehdottomasti ne meille hankkia, kun tutultaan sai, enkä pistänyt vastaan. En ollut silloin perehtynyt erilaisten vaunujen ominaisuuksiin ja olin iloinen, kun ne meille haluttiin hankkia. Tähän asti Liamilla on Carenoiden lisäksi ollut Cosatton matkarattaat, Brion yhdistelmät ilmakumirenkailla, Cresentin kuomurattaat ja Carenan matkarattaat. Meillä on jäljellä näistä kolmet (Carenan kuomut ja matkikset ja Cresentin kuomurattaat) ja yhdet tarkoitus saada myytyä, Crescentin kuomurattaat, koska emme tee niillä mitään ja ne jäivät muutenkin vähälle käytölle, kun ykkösrattaina meillä on kokoajan olleet ne ihan ensimmäiset eli Carenan kuomurattaat/yhdistelmät.

Näiden kaikkien vaunujen kokemuksella aloin kartoittaa minkälaiset vaunut me (minä) tahdomme tulevalle vauvalle. Matkiksien kääntyvien pyörien takia tajusin, etten voi enää elää ilman niitä, joten kääntyvät etupyörät on ehottomasti oltava, vaikka ennen kammoksuin niitä. Ja renkaina oltava ilmakumit, täyskumisten sijaan, koska niillä vaunut vaan kulkevat niin paljon paremmin. Tiedostan kuitenkin, että tästä voi koitua lisäkuluja, jos renkaat menevät rikki, mutta otan sen riskin.

Erillistä vaunukoppaa meillä ei vielä ole ollut, ja Liamin ollessa vauva, päätin, että seuraavalla lapsella sellainen on ihan must! Ja väriksi valikoitui vaalea NAHKA. Okei, tästä asiasta ei olla vielä tehty lopullista päätöstä, mutta haluaisin kovasti vaaleat vaunut ja nahka on helpoin pitää puhtaana. Pelottaa vaan, että jos kissat pääsevät kynsiensä kanssa kiinni niihin, niin ne on mennyttä.

Selailin monia eri nettikauppoja, ja tarkastelin eri merkkejä, malleja, renkaita, hintoja ja värejä. Näiden, jotka me valitsimme, rinnalle nousi yksi todella kova ehdokas Emmaljungan Viking Air-runko, mutta nämä alle olevat vetivät pidemmän korren, koska miellyttävät enemmän mun silmään ja ovat edullisemmat. (Ja tiedän Emmljungien kovasta jälleenmyyntiarvosta, mutta se ei silti vakuuttanut mua tarpeeksi) Tähän pakettiin kuuluu runko, vaunukoppa, ratasosa, turvakaukalo, hoitolaukku, sadesuoja, hyttysverkko ja kaikki hintaan n. 620-660 riippuen liikkestä josta ostaa. 

Vaunut siis jotka me valitsimme tulevalle vauvallemme, ovat Tutek Ambero-merkkiset. Ne ovat eurooppalaiset ja niitä myy mm. Babytown ja Pikku pingviini -verkkokaupat.

Mitäs tykkäätte? Mä oon ihan rakastunut!

(kuvat: Babytown.fi)




15. marraskuuta 2014

Restaurant day @ Porvoo Campus







Tänään oltiin Porvoon Campuksella ravintolapäivässä. Karoliina, joka oli yksi tapahtuman järjestäjistä piti mulle heti ensi alkuun presentaation mistä löytyy mitäkin, mutta se tais mennä multa vähän ohi, kun keskityin ihailemaan Campusta. En ole ennen käynyt Campuksella, vaikka tutustumiskäyntejä onkin järjestetty aiemmasta koulustani käsin. Porvoon Campus ylitti kaikki mun odotukset, ja jos opiskelumotivaatiota löytyisi vielä lisää, olisi mahtava päästä Campukselle opiskelemaan.

Kierreltiin ensin toisessa kerroksessa hissukseen, käytiin ostamassa muffinsit, kahvit ja mehut. Katsastettiin kolmennen kerroksen ruokatarjonta ja kun Limppu heräsi päikkäreiltään rattaissa, otettiin suunnaksi alakerta, jossa oli lapsille piparin koristelemista ohjelmassa.

Tapahtuma oli aivan ihanasti järkätty. Ruoka tuoksui jokaisesta suunnasta, tarjolla oli toinen toistaan mahtavampia herkkuja, koko paikassa vallitsi rento fiilis ja musta oli niin kiva, että lapsia oltiin huomioitu noilla pipareilla ja sai Limppu ilmapallonkin mukaan. Ja ettei ihan tyhjin käsin tarvinnut lähteä, niin voitin arpajaisssa karkkipussin!

Huomenna olis tiedossa mun äidin synttärikahvittelut, ja mä saan voileipäkakkua! Voi miten onnellinen mä olenkaan :)

13. marraskuuta 2014

Rv 21+5 Toinen rakenneultra

Eilen kävin ultrassa, kontrollitarkastuksessa, koska viime viikolla rakenneultrassa ei saatu ultrattua kasvoja ja sydäntä, vauvan huonon asennon vuoksi. 
 Tälläkin kerralla vauva oli ihan kummallisessa asennossa, eikä suostunut liikkumaan siitä mihinkään. Meidän onneksemme ultraajana toimi vaativampi täti ja saatiinkin monen asennon vaihdon ja mahan kaivamisen jälkeen kasvot näkyviin, niin, että makasin kyljelläni ja ultralaitetta tungettiin mun suoliluun alle. Vauva on siis tällähetkellä ihan kohdunkaulan suulla, kasvot selkäänpäin. 
 Mua huoletti jo viime kerralla, kun nähtiin, että vauva on todella alhaalla, muttei kuulemma tarkoittanut mitään näillä viikoilla. Nyt ultraaja sanoi, ettei asento haittaa, jos ei ole supistuksia, mutta tässä se just onkin, että mulla on. Supistuksia on vähän ja ne on kivuttomia, ilmenee yleensä jos olen kävellyt paljon päivän aikana. Mutta, vaikka supistukset eivät satukkaan, on mulla alaselässä ja alavatsassa kuukautiskipumaista jomotusta lähes kokoajan, päivän mittaan pahenee. Mulla on neuvola ensi viikolla, jossa otan asian puheeksi, mutta tuskinpa asialle mitään tehdään. Kohdunsuu oli kuitenkin kiinni ja kohdunkaulakin vielä oikean pituinen. Jos jotakin asialle tehtäisiin, niin sehän olisi lepoa,  lepoa, lepoa, mitä en juurikaan tällähetkellä voi tehdä, koska Limpun päiväkodissa on enteroa, ja päätettiin, että parempi Limpun on pysyä kotona, jos pystyttäisiin minimoida riskiä saada tartunta. Enterorokkohan voi aiheuttaa sikiölle epämuodostumia, keskenmenon tai kohtukuolemaa. Enterossa kuitenkin tartunta-aika on hyvin pitkä, että en tiedä säästytäänkö me siltä. 

Limppu on nyt ollut melkein kolmisen viikoa kotona, ja se näkyy Limpun loputtomassa energiamäärässä ja mulla koulutehtävät on kasaantunut ja palautuspäivät menneet aikapäivää sitten. Pääsin kuitenkin onneksi osallistumaan eilen illalla luennolle, kun Nicce lähti Limpun kanssa ulkoilemaan.

Ettei koko postaus menisi ihan negistelyksi, niin ihanaa, meidän vauvalla ei näy mitään rakennepoikkevuutta, ja vauva voi hyvin. Potkii ihan hurjasti ja omaa jo kuulemma kaksoisleuan ;) Oon kauheen helpottunut, että kaikki saatiin tarkastettua, ja kaikki on hienosti. Ensi viikolla voin jo laittaa eteenpäin äitiysavustushakemuksen!





12. marraskuuta 2014

#Verkkarimutsihaaste

Ihana Karoliina haastoi mut mukaan superkivaan haasteeseen nimeltä #verkkarimutsihaaste. Karde oli jo hienosti avannut aihetta, käykää lukemassa täältä.

Mä itse olen sekä verkkarimutsi, että huoliteltu mutsi. Kun mä olen kotona, eikä ole aikomus lähteä koko päivänä muualle kuin koiria ulkoiluttamaan, on mulla päällä jokin toppi tai t-paita, löysät verkkarit, tai jotkin muut oleilulöllöhousut, ja tukka sotkunutturalla. Limppu riisuu heti itsensä vaippasilteen tai alushousuilleen, kun päästään kotiovesta sisään. Tämän saman hän tekee mun äidin luona, sisarusten luona ja mummon luona. Limppu ei vaan tykkää pitää vaatteita päällä.

Kun taas meillä on jotakin menoa, koulua, päiväkotipäivä, mennään kaupungille tai kavereille laitan itselleni aina perus arkimeikin, mukavat ja omaa silmää miellyttävät vaatteet ja hiukset on usein auki, ja laitettu. Limpulle valitsen kivat yhteensopivat vaatteet, ja Limpun vaatekaapista löytyykin vähän parempia paitoja ja housuja päiväkotiin, kaupungille, kyläilyyn ja sitten sieltä löytyy vähän huonompia vaatteita, joita me käytetään kotipäivinä.

Vaikka kotona näytänkin ihan räjähtäneeltä, eikä se mua haittaa ollenkaan, niin muualle en lähtisi ilman, että olen laittanut itseni kuntoon. Mun itsevarmuus nousee siitä, että näytän omaata mielestäni ihan hyvältä, ja olen nähnyt edes vähän vaivaa ulkonäköni eteen.

Miltä te näytätte kotona ja ihmisten ilmoille lähtiessänne?
Osallistukaa mukaan haasteeseen, ja linkkailkaa postauksianne mulle kommenttiboksiin! :)

11. marraskuuta 2014

Maman talvivaatetus

Nyt vihdoin minunkin talvivaatetus tälle talvelle on valmis. Luulin, tai oletin itseni tuntien, että joutuisin vielä tammikuussa, talvipakkasilla jäätymään ohkaisessa syystakissa ja converseissa, koska en vain ole saanut aikaseksi ostaa, tai raaskinut tuhlata itseeni uusia talvikamppeita. Yllätin ihan itseni ja nyt on takki, sekä kengät hankittu. En tiedä mitään niin inhottavaa, kun jäätyä pihalla. Uusien ja kivojen talvivaatteiden ansiosta on ihanaa ulkoilla, kun ei ole kylmä ja kauniin ulkonäön takia ei tarvitse tuntea itseään ihan #verkkarimutsispurguksi.


Takki on Cubuksesta ja värivahtoehtoja oli musta, valkoinen, kahden erisävyistä sinistä, punainen ja beige. Itse valitsin tutun ja turvallisen mustan, jonka kanssa voi sitten asusteissa leikitellä väreillä. Viime talven parkani oli tumman sininen, ja minua ärsytti, että värikkäiden housujen kanssa koko asu tuntui ja näytti omaan, kun mustan kanssa sopii kaikki.




Kengät ovat Ellokselta. Ne muistuttavat viimevuotisia kenkiäni kovasti, mutta näissä on enemmän kivoja yksityiskohtia, kuten karvareuna ja tikatut saumat.

Talvivaatetuksestani tosin puuttuu vielä uusi pipo ja ja kaulahuivi, mutta ostan ne sitten, kun ulkona ei pärjää enää ilman pipoa. Tarvitsisin vielä märemmille keleille kumisaappaat, mutta kyllä mä kerkeän vielä ennen kunnon loskakelejä.

Onko teillä talvikamppeet jo hankittu?