16. maaliskuuta 2017

Kevät & Aurinko

Tänään sää helli meitä oikein huolella! En edes tiedä kuinka lämmin lopulta oli, mutta ainakin niin lämmin, että minä, joka synnyin syväjäässä, kaivoin kevättakit kaapista, ja ylläriksi löysin myös aurinkolasitkin, jotka luulin hävittäneeni. Olinkin vaan laittanut ne talviteloille odottamaan kevättä.

Tänään kierreltiin vähän kaupoilla ja tein superlöytöjä, nimittäin Limpulle välikausitakin -ja housut Tokmannilta ja Rosalielle kevättakin Natiaisen kirppikseltä kahden euron hintaan. Enää tarvii löytää Rafaelille haalari, koska hän on ottanut ison kasvuharppauksen ja kaikki vanhat on pieniä ja Limpunkin vanhat 92cm välikausivaatteet on joutuneet kiertoon, tai hävinneet, tai ehkä hän ei käyttänyt missään vaiheessa sen kokoisia välikausivaateita. Rosalielle ostin Lindexiltä supersöpön neulepipon ja pojilla on viime kauden pipot vielä tallessa ja sopivan kokoisia. Kaikille lapsille täytyy kuitenkin hankkia hanskat sekä lenkkarit pihaleikkeihin.

Missä vaiheessa teillä on välikausivaatteiden hankinta?

Yhden kanssa nää vaatehankinnat sujui paljon helpommin, mutta kolmen kanssa se tuottaa jo päänvaivaa, että löytää kaikille mieluisat ja kuitenkin pienellä budjetilla.

Iltapäivällä tehtiin ruuaksi tortilloja ja lähdettiin nauttimaan vielä upesta ilmasta, huomiseksi kun on luvattu koko päiväksi sadetta. :(

14. maaliskuuta 2017

Babysta Taaperoksi

Niin vaan taas aika tuntuu menevän siivillä eteenpäin. Rosalie täyttää jo ensi kuussa vuoden ja on kasvanut niin älyttömästi, varsinkin kuluneen kuukauden aikana. Hän on alkanut kävellä enemmän kuin kontata, kiipeillä joka paikkaan kuten mm. parkkitalon päälle, crosstraineriin ja tänään lasten tuolille. Aivan käsittämättömän näppäriä nuo pienet. Ja äiti tottakai sydän syrjällään, kun eihän tuo vielä ymmärrä ollenkaan kuinka sieltä tullaan alas oikeaoppisesti.

Toistaiseksi ollaan onneksi vältytty suurimmilta kolhuilta (koputtaa puuta). Mihin noilla pienillä on oikein niin kiire kasvaa.... Tässä iskee viimeisen vauvan haikeus yhyy! Onko kellään samoja fiiliksiä?

13. maaliskuuta 2017

Maanantai

Mistä tietää, että on viihtynyt erityisen hyvin ystävien seurassa?
Siitä, kun asiaa on niin paljon, ettei kerkee edes instagramiin tai snapchattiin päivittämään "yhteiskuvia", videoita tms.

Tänään vietettiin ihana iltapäivä mammakavereiden ja lasten kanssa. Lapset leikki yllättävän hyvin ja kertaakaan ei tarvinnut olla "leikittässä" lapsia, vaan ne kävivät heti tuumasta toimeen ja leikkivät yhdessä kuin vanhat ystävät. Jopa meidän Rafael oli mukana. Ihania pieniä <3

Mä kokeilin leipoa ekaa kertaa mutakakkua ihan extempore. Googlasin "mudcake" ja löysin kotikokin sivuilta "mudcake ilman suklaata". Ohjeessa luki paistoaika 15min, mutta tällä kertaa se oli vähän liikaa, ja ensi kerralla pidän sen max 10min uunissa, koska voin sanoa, että tällä kakulla ois saanu seinän rikki, jos sinne olis sen heittäny :D Mutta maistui se silti ihan hyvältä, vähän kuivalta mutta hyvältä ja suklaiselta.

11. maaliskuuta 2017

Nips naps

Nyt on virallisesti kevät alkanut ainakin mulla ja mun pääkopassa, koska mulla tuli perinteinen kyllästyminen mun hiuksiin ja napsasin niistä pari senttiä latvoista pois. Olo on ihanan freesi ja peilistä katsoo raikas kuontalo (silmäpussitkin maagisesti katos, tai sit huomio keskittyy vaan uusiin hiuksiin).

Tiedän, että mulle sopii paremmin vähän lyhyemmät hiukset, koska mun hiukset on tosi ohuet ja pitkinä ne näyttää vaan hiiren hännältä, siimalta, rumalta takatukalta :D
Tai vaihtoehtoisesti spanielin korvilta, kun tukka menee pitkin päätä.

Polkkatukka on paras ja toivoisin näkeväni enemmän katukuvassa lyhyitä hiuksia.

10. maaliskuuta 2017

Kaksi vuotta

Kaksi vuotta sitten meidän perhe kasvoi yhdellä pienellä, mutta pippurisella pojalla, kun Rafael syntyi. Hän on mullistanut meidän maailman ja on maailman rakkain ja ihanin pieni sisupussi.

Rafael on kiltti, iloinen, avulias, omatoiminen, touhukas, rakastava, ihana, höpönassu. Hän lämpenee hitaasti uusille ihmisille ja hymyilee ujoa hymyä. Hän rakastaa tehdä ihan kaiken isoveljen perässä ja he on kuin paita ja peppu. Siskolle tuodaan tuttipulloa ja tuttia ja Rafael on kova pitämään siskosta huolta. Hän ilmoittaa kovaan ääneen "Äijä' jos huomaa, että Rosalie tekee jotain kiellettyä.
Rafael oppii innokkaasti kaikkea uutta ja on kovin omatoiminen. Hän mm. Pukee ulkovaatteet itse päälle, vie astiat pois syötyään, käy ruuan jälkeen itse vessassa naama -ja käsipesulla ruokailun jälkeen, siivoaa sotkut (ainakin välillä) ja hän laittaisi itse itselleen aina DVD:n päälle.

Hän rakastaa Ryhmä hauta, autoja, rekkoja ja traktoreita. Tykkää, kun luetaan satuja ja lauletaan lauluja. Taitavasti roikkuu voimistelurenkaissa ja harjoittelisi mielellään papan kanssa nyrkkeilysäkkiin lyömistä.

Hän on mitä mainioin pieni kaksi vuotias rakas <3

9. maaliskuuta 2017

Naistenpäivä

Eilen oli mun ensimmäinen naistenpäivä tytön äitinä ja se sai mut ensimmäistä kertaa kunnolla havahtumaan naistenpäivän tarkoitukseen. Aloin olla aika kypsä facebookissa kiertäviin "lisää tämä seinällesi ja jossei miehesi kommentoi tähän minuutin sisällä, hän on sinulle velkaa jalkahieronnan, suklaata...." blaa blaa.

Missä vaiheessa naistenpäivästä tuli päivä, jolloin tärkeimmässä roolissa on se, kuinka paljon miehesi sinua huomioi? Kuinka paljon saat kukkia tai suklaata?
Tajusin, että mä en halua, että mun tytär määrittää omaa naiseuttaan ja tärkeyttään sen kautta hankkiiko hänen mies hänelle kukkia tai lahjoja.

Naistenpäivän kuuluisi olla muistutus siitä, mihin saakka me ollaan päästy juuri nimenomaan ilman niitä miehiä. Tiedän, että vielä on paljon tehtävää ennenkuin voidaan puhua tasa-arvosta miehen ja naisen välillä, mutta pitkä matka ollaan jo tultu ja sitä meidän kuuluu juhlia naistenpäivänä.

Niimpä me eilen lähdettiin kauppaan Rafaelin ja Rosalien kanssa ja ostin itse itselleni ja tyttärelleni naistenpäiväkukat ja iloitsin siitä vapaudesta jollaisena tyttönä, naisena itse olen saanut kasvaa ja millaisena tyttäreni saa kasvaa.

5. maaliskuuta 2017

Liam 5v & Rafael 2v

Eilen juhlittiin poikien synttäreitä. Ennen juhlia meno oli kuin jossain sirkuksessa, sen verran jännää näytti olevan. Juhlien teemaksi valikoitui Star Wars & Ryhmä hau ja tarjottavat on just niin kotitekoisen näköisiä, kuin lapsi-synttäreillä pitääkin olla.

Vieraita saapui ihana määrä ja kaikki tulivat vähän kerrallaan, mikä oli loppujen lopuksi hyvä, niin ei tarjoilupöydässä kerennyt olla ruuhkaa. Itse synttärisankareille ei niinkään tarjottavat kelvanneet, ainakaan vanhemmalle, mutta vieraille onneksi maistui.

Tarjolla oli täytekakku (valmispohjilla) joka sisälsi mustikka-vanilja rahkaa ja banaania, mokkapaloja, karkkia, sipsejä, keksejä ja tonnkala- sekä jauheliha pizzaa, jotka mun äiti loihti.

Pojat sai lahjaksi paljon legoja, Limppu pikkulegoja joista hän oli aivan haltioissaan ja pääsikin jo eilen niitä rakentelmaan Oliverin kanssa. Rafael sai monta pakettia dubloja ja nyt meillä pursuukin legolaatikko yli reunojen. Hitiksi kuitenkin Rafaelille nousi Ryhmä haun Rolle autonsa/kaivurinsa kanssa.

Seuraavat synttärit onkin ihan pian, kun meidän Rosalie täyttää ensi kuussa vuoden.
Kiitos vielä kaikille vieraille <3